Armoton maisema

Vuonna  1879 Kotkansaari ja Hovinsaari irrotettiin Kymin kunnasta ja perustettiin Kotkan kaupunki, joka sai meri- ja tapulikaupungin oikeudet.  Myöhemmin Kymin kunnasta lohkaistiin Karhulan kauppala. Ja vielä myöhemmin Kymin  kunta ja  Karhulan kauppala liitettiin  Kotkan  kaupunkiin. (1977)  Sellaista on historian kiertokulku.


Muistan miten pyöräilin kaksitoistavuotiaana Ruununmaankatua. Pakottava tarve, nähdä eräs tyttö.

54817.jpg

Tyttö asui puutalossa, mutta ei tullut avaamaan, vaikka soittelin ovikelloa ahkerasti. Hovarin tyttö? Vain verhot heilahtivat toisen kerroksen ikkunassa.

Nyt olisi ajateltavissa, että valtion runnatessa kuntaliitoksia puolipakolla saattaisi tuosta "suuruuden kauneudesta" syntyä Suur-Kymi, johon kuuluisivat ainakin Pyhtää, Kotka ja Hamina :) 

55739.jpg

Se vanha puutalo, vuokrakasarmi on jo purettu. Muisto tytöstä on jo niin hämärä, että pohdin maaliskuisessa sarastuksessa: "Kuvittelinko?"

Hovari on muuttunut lopetettujen teollisuuslaitosten vesijättömaaksi ja arveluttavaksi asuinalueeksi. Aiemmin Hovari oli ainoastaan arveluttava.

Pelotti, jos tulee Hovarin jätkät vastaan. Ajelin keltaiseksi maalatulla miesten pyörällä johon oli asennettu pitkä satula. Pitkä satula ja chopper-tanko.



54825.jpg

Kaksitaso Ruununmaankadun ja Runeberginkadun kulmatontilla, kahvilan takapihalla.



55744.jpg

Paperitehdas

55743.jpg

Ruununmaankadun kahvila

55746.jpg

Puolan laiturin portti

Satamasta haettiin viinaa kotitarpeiksi ja joskus vähän enemmänkin. Satamat oliva aitaamattomia ja laivoista saattoi ostaa myös savukkeita. Tulli valvoi salakuljetustouhua ja aina välillä ns. "kontraporukka" tarkasti jonkun aluksen. Seuraavana päivänä oli sitten isot otsikot Etelä-Suomessa ja Eteenpäissä: "Huomattava takavarikko".


55741.jpg

Uusi

55745.jpg

Linjataulu, taustalla varastorakennuksia Hietaseen vievällä tiellä.